top of page

One1 Oy:n biokaasun kehitysportfolio Gas1 Oy:lle

  • Writer: Gas1 Oy
    Gas1 Oy
  • 24.6.2024
  • 1 min käytetty lukemiseen

Päivitetty: 27.6.2024


Biokaasulaitos havainnekuva
Pielisen Bio


Osana strategian kirkastamista One1 Oy keskittyy biokaasutoiminnoissaan toistaiseksi nykyisten asiakkuuksien palvelemiseen ja kehittämiseen, sekä menossa olevien projektien toteuttamiseen. Tulevien biokaasuhankkeiden portfolion ja niiden kehittämisen One1 on myynyt Gas1 Oy:lle, jonka omistajina on One1:n aiempaa henkilökuntaa. Uuteen yhtiöön siirtyy henkilöstöä eri siirtymäajoilla.


”Olen tyytyväinen, kun pitkään valmisteltu kauppa saatiin toteutettua”, toteaa uuden yhtiön osakas ja toimitusjohtaja Mika Kallio. ”Uskomme, että yrittäjävetoisella organisaatiorakenteella kehityshankkeita voidaan viedä määrätietoisemmin investointivalmiuteen”.


Gas1:n hallintaan siirtyi koko One1:n biokaasuhankeportfolio, jossa investointitukea on haettu kuudelle kohteelle yhteensä 33 M€. Investointien kokonaismäärä on 190 M€. Suurin hankkeista on Kaustiselle valmisteltava Botnia Gas, jonka on tarkoitus tuottaa alueen maatalousjakeista ja teurassivuvirroista lopullisessa laajuudessaan noin 150 GWh nesteytettyä biometaania. Ensimmäisen vaiheen rakentamisen tavoiteltu aloitusajankohta on vuoden 2024 loppu.


One1 jatkaa energiatehokkuustoimien ja kiinteistökohtaisten energiaratkaisujen teknologiariippumattomana asiantuntija- ja ratkaisuyhtiönä.  ”Olemme panostaneet uudistetun strategian mukaiseen toimintaan ja saamme palveltua kiinteistöenergia-asiakkaitamme parhaiten vahvistamalla fokusta ja osaamistamme. One1:een jäävät biokaasuasiakkuudet ja hankkeet hoidamme samoin vahvalla uusiutuvan energian osaamisellamme”, kertoo One1 toimitusjohtaja Tero Holappa.

 
 
 

Comments


GAS1-Oy

Aleksanterinkatu 17a

2kerros

15110 Lahti

+358 44 323 7707

  • LinkedIn
  • Facebook

Älä jää mistään paitsi! Tilaa uutiskirjeemme.

Kiitos uutistemme tilauksesta!

©2024 Gas1 Oy    webdesign: Yläkierre

bottom of page