top of page

Gas1 Hankkeet

GAS1 vie biokaasun tuotantoon liittyvät hankkeet läpi luotettavasti.

Gas1 gas energy
kaustinen

Botnia Gas Oy | Kaustinen

Kaustiselle ollaan rakentamassa suuren kokoluokan biokaasulaitosta.

Biokaasulaitos käsittelee samoja massavirtoja, joita hyödynnettiin aiemmin turkiseläinten rehun tuotannossa. Lisäksi mukaan tulevat alueen maatalousyhtymät, joiden lanta- ja peltobiomassat tullaan käsittelemään laitoksessa. Alueen maatilat ovat erittäin kiinnostuneita yhteistyöstä laitoksen kanssa. 

 Biokaasulaitoksella on tavoite saavuttaa vuosittain yli 100 GWh energiantuotanto.  

Tuotannon jäännösmassat ovat erinomaista lannoitetta maatiloille. Näin ollen hanke tukee alueen vihreää siirtymää merkittävällä tavalla.

 

Hankkeella on merkittävä työllisyysvaikutus. Lisäksi hankkeen vaikuttavuus kohdentuu rakennemuutosalueelle.

kestävästi tuotettua nurmea_edited.jpg

Suomen suurin nurmea pääsyötteenä käyttävä biokaasulaitos Rantsilaan

Hanketta varten on perustettu hankeyhtiö Rantsilan Metaani Oy. Hankeyhtiö on sopinut luvitusprosessin käynnistämisen mahdollisuudesta kunnan omistamalle noin kahdeksan hehtaarin alueelle Tuohimaalle.

Hankkeen lopullinen koko selviää tarkemman kartoituksen aikana, mutta alustavan arvion mukaan alueella on edellytyksiä yli 100 GWh:n vuosituotantoon. Jalostettuna tämä vastaa yli kymmentä miljoonaa litraa dieseliä, joka on tarkoitus kohdentaa nesteytettynä biometaanina raskaan liikenteen käyttöön.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 50 M€, ja rakentamisen on tarkoitus alkaa viimeistään YVA-prosessin valmistuttua.

Vuoden 2026 aikana on tarkoitus saada lupaprosessit liikkeelle ja kartoittaa edellytykset investointituelle, kertoo Gas1 Oy:n toimitusjohtaja Mika Kallio.

Projektia on valmisteltu tiiviissä yhteistyössä Siikalatvan kunnan kanssa. Kunnanjohtaja Pekka Iivari suhtautuu hankkeeseen suurella mielenkiinnolla.

Siikalatvan ja erityisesti Rantsilan alueella karjatalous on vähentynyt merkittävästi viime vuosina. Alueen pellot soveltuvat erinomaisesti nurmen tuotantoon, joten uskomme biokaasulaitoksen elävöittävän koko alueen maatalouden toimintaedellytyksiä, toteaa kunnanjohtaja Iivari.

Kartoituksen perusteella alueelta löytyy vähintään 300 000 tonnia nurmea, josta suurin osa on tarkoitus hyödyntää rehuksi alueen ulkopuolelle. Edellä mainitusta määrästä biokaasun tuotantoon parhaiten soveltuvia jakeita on vähintään 100 000 tonnia. Biokaasulaitos luo alueelle puitteet myös muulle liiketoiminnalle.

Biometaanin jalostuksessa syntyy huomattava määrä hiilidioksidia, jonka hyödyntämisestä on aktiivisimmin kiinnostuksensa ilmaissut VTT:n spin-off -yritys Carbonaide Oy. Yhtiö haluaa käyttää hiilidioksidin sementin tarpeen vähentämiseen asiakkaidensa betonituotteiden ja -elementtien valmistuksessa. Samalla mahdollistetaan alueellakin syntyvien vaihtoehtoisten sideaineiden käyttö.

Meillä on Oulun seudulla monta potentiaalista asiakasta hyödyntämään biogeenistä hiilidioksidia merkittävässä mittakaavassa. Todennäköisimmin kuljetamme nesteytetyn hiilidioksidin asiakkaan olemassa olevaan tehtaaseen. Taloudellisesti ja ekologisesti optimaalista olisi kuitenkin, jos betonituotteiden valmistus voisi tapahtua samassa ekosysteemissä, jossa hiilidioksidi syntyy. Näen Rantsilassa liiketoimintamahdollisuuden betonituotevalmistajille, maalaa tulevaisuutta Carbonaide Oy:n operatiivinen johtaja Jonne Hirvonen.

Biokaasu Rantsila havainnekuva
Biomassasta Bioenergiaa Gas1

Lännen Biokaasu Oy, Kurikka

Kurikkaan on syntymässä alueellinen biokaasutuotannon ekosysteemi, joka tuo maatiloille merkittäviä mahdollisuuksia lisätä uusiutuvan energian tuotantoa ja käyttöä suuressa mittakaavassa. Biokaasun keräilyverkosta kaasua ohjataan jalostukseen ja nesteytykseen. Jakeluasemien kautta biokaasua saadaan liikenteen käyttöön. Hankkeella on suuri positiivinen merkitys aluetalouteen ja se vähentää fossiilisia hiilidioksidipäästöjä merkittävästi.​

 

Kurikan Ekosysteemissä yksi suuri kilpailuetu on nesteytyslaitoksen sijainti. Nesteytyslaitokselle on varattu tontti yhden Suomen vilkkaimman liikenneaseman, Jalastuulen vierestä. Tämä mahdollistaa nesteytettyyn kaasuun siirtyvän kuljetusliikenteen tankkaamisen tutussa ympäristössä, jolloin nesteyttävä osapuoli pääsee myymään kaasua suoraan kaasun tuotantopaikalta.

Rannikon Biokaasu, Kristiinankaupunki

Kristiinankaupungin Härknevalle on suunniteltu biokaasulaitosta, jossa kumppanimme on Rannikon Biokaasu Oy. Tämän yrityksen takana on jäte- ja ympäristöalan yrityksiä, perunajalostamo, kuljetusliike sekä yksi Suomen suurimmista nautatiloista. 

Suunnitelmissamme on rakentaa kaikkien sidosryhmien tarpeet täyttävä biokaasulaitos. Laitoksen erityispiirteenä on vinopohjainen reaktori, jota suunnitellaan yhteistyössä Vaasan Ammattikorkeakoulun hankkeen kanssa. Idea reaktorista syntyi muovinaruja sisältävän kasvihuonebiomassan käsittelyn tarpeesta.

 

Hankkeen investointituki on prosessissa ja investointipäätös on mahdollista tehdä vuoden 2026 aikana.

Ylä-Savon Biokaasu

Gas1 ydintiimi toimitti Vieremän Lämmölle ja Vedelle biokaasuterminaalin syksyllä 2023. Seuraavia askeleita biokaasutoiminnan kehittämisessä oli Vieremän kunnan toimesta rakentuva kaasun keräysputkiston rakentaminen vuonna 2026? tehtävä laajennus.

 

Vieremän kunta on hakenut Pohjois-Savon liitolta investointitukea bioterminaalin rakentamiseen. Sen vierelle tullaan rakentamaan Ylä-Savon Biokaasu Oy toimesta biokaasulaitos, joka käsittelee usean Vieremäläisen tilan jakeita.

 

Gas1 tulee olemaan osakkaana Ylä-Savon Biokaasussa, vastaa laitoksen projektitoimituksesta ja tulee hoitamaan biokaasulaitoksen omaisuuden hallintaa elinkaaripalveluna.

Case Orimattila

Yksi Gas1 Oy perustajista, Janne Ekholm aloitti uransa biokaasun parissa johtamalla projektipäällikkönä Hevosvoimia Hevosenlannasta – hankkeen vuosina 2018 – 2019. Tuolloin aika ei ollut vielä kypsä hevosenlannan ympärille toteutettavaan biokaasulaitokseen, mutta iso osa samoista teollisista sivuvirroista on edelleen vailla niiden arvon mukaista hyödyntämistä, joten projekti on vietävissä maaliin.

 

Muina syötteinä tullaan käyttämään muita lantajakeita sekä peltobiomassoja. Tuotannon koko on noin 15GWh.

 

Hanke alkaa rakentumaan aikaisintaan 2027.

Satakaasu, Kouvola

Gas1 omistama hankeyhtiö on marraskuussa 2026 lukitsemassa tonttia Kouvolasta teollisuuden läheisyydestä.

 

Tarkoituksena on käynnistää YVA-prosessi luontokartoituksella keväällä 2025. Jo nyt olemme tehneet yhdessä kumppaniemme kanssa vuosien ajan valmistelevaa työtä alueen maatalousyrittäjien kanssa.

 

Aikomuksenamme on kymmenien aiesopimuksien allekirjoittaminen 2026 maaliskuuhun mennessä, jolloin hankkeen toteutettavuusselvitys voidaan esitellä rahoittajille.

GAS1-Oy

Aleksanterinkatu 17b

2kerros

15110 Lahti

+358 44 323 7707

  • LinkedIn
  • Facebook

Älä jää mistään paitsi! Tilaa uutiskirjeemme.

Kiitos uutistemme tilauksesta!

©2025 Gas1 Oy    webdesign: Yläkierre

bottom of page