top of page

Gas1 Oy vahvasti esillä Biotalouspäivillä Porissa

  • Writer: Janne Ekholm
    Janne Ekholm
  • 18.9.
  • 1 min käytetty lukemiseen
Gas1 Oy oli mukana 17. valtakunnallisilla Biotalouspäivillä 16.-17.9.2025. Tapahtuma järjestettiin Porissa.
Gas1 Oy oli mukana 17. valtakunnallisilla Biotalouspäivillä 16.-17.9.2025. Tapahtuma järjestettiin Porissa.

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n kaksipäiväinen seminaari on tarkoitettu biokaasusta ja ravinnekierrosta kiinnostuneille yrityksille ja asiantuntijoille.


Kaksipäiväisen tapahtuman alussa kuultiin valtiosihteeri Päivi Nergiltä erittäin hyvä, useasti seminaarissa myöhemmin viitattu alustus otsikolla ”Puhtaan siirtymän tilanne kauppasodan keskellä”.


Gas1 Oy:n kohokohta tapahtumassa oli tiistaina 16.9. tehty julkistus isosta Gas1 Oy:n kehittämästä hankkeesta, joka on realisoitumassa 50 miljoonan euron investoinniksi Säkylään. Tästä eteenpäin tehtävästä projektista vastaa hankkeen rahoittaja Auris Energia. Gas1 jatkaa rooliaan hankekehittäjänä heidän alaisuudessaan. 


Iltapäivän teemana oli Biogeeninen hiilidioksidi, johon alustuksen piti VTT:n tutkija Outi Pakarinen. Alustaja oli haastatellut etukäteen myös meitä esitystään varten. Gas1 kehityshankkeiden CO2 -teemat olivat esityksessä mukavan konkreettisesti mukana.


Illallistilaisuuden ohjelmanumero oli vuoden Bionäärin nimeäminen. Biokymppi Oy:n Mika Juvonen oli onnistunut valinta. Yksi hänen usein viljelemistä lauseistaan on ”Biokaasussa on Suomessa liikettä ja toimintaa, mutta josko tästä pian syntyisi liiketoimintaa.”

Biotalouspäivien toinen päivä painottui enemmän kierrätysravinteisiin ja niihin liittyviin vaikutuksiin. Asia on tärkeä ja puheenvuorot hyviä, mutta hieman ensimmäisen päivän teemaa kauempana Gas1 Oy:n toiminnan ytimestä.


Mielenkiintoisin ja aitoa rajapintaa tarjoava puheenvuoro oli logistiikkayrittäjä Tero Liukkaan esitelmä, jossa hän kertoi positiivista kokemuksista NIR-laitteiston käytöstä kuljetettavan lietteen laadun tarkkailussa. Kyseessä on melkoinen muutos kerran muutamassa vuodessa otettavasta näytteestä kerran sekunnissa tapahtuvaan mittaamiseen. Tällä voi olla valtava vaikutus tuleviin logistiikkaoptimointeihin.

 
 
 

Kommentit


GAS1-Oy

Aleksanterinkatu 17a

2kerros

15110 Lahti

+358 44 323 7707

  • LinkedIn
  • Facebook

Älä jää mistään paitsi! Tilaa uutiskirjeemme.

Kiitos uutistemme tilauksesta!

©2025 Gas1 Oy    webdesign: Yläkierre

bottom of page